Ei-toivotut runot?

"...Nuori tyttö kyseli: 'et kai enää laula kuolemasta? Kai lopetat ei-toivotut laulut?'
Luulin, että laulan vaan siitä, mitä täällä tulee vastaan.
Vai teinkö ei-toivotut laulut?..."
Jarkko Martikainen: Ei-toivotut laulut

Runokirjani nimi on "Satutuntien dialogeja". Kannessa pitkätukkainen tyttö hyppelee mekossaan sateenvarjo käsissään sateenkaarensävyisen sateen alla. Rakastuin siskoni taiteilemaan kansikuvaan jo luonnosvaiheessa ja kirjan nimikin on ollut tiedossa jo vuosia. Pelkän ulkoasun perusteella runokirjani voi vaikuttaa jopa lastenkirjalta, mutta sitä se ei ole. Kirjan nimi on pikemminkin itseironinen kuin varsinaista teosta kuvaava.

Minä rakastan kotimaista  pop/rock-lyriikka. Teini-ikäisenä vuorasin huoneeni oven netistä tulostetuilla laulujen sanoituksilla. Yhä edelleen kuuntelen melkein pelkästään kotimaista musiikkia, koska sanoituksilla on minulle niin suuri merkitys. Siksi halusin aloittaa runokirjani laadukkaalla kotimaisen musiikin sitaatilla.

Siteeraukseni kohteeksi pääsi suosikkini Jarkko Martikainen. Siteerasin "Ei-toivotut laulut"-kappaleesta useita säkeitä, melkein olisin voinut siteerata koko laulua. "Ei-toivotut laulut" kuvaa hienosti niitä tuntoja, joita omien runojeni kanssa käyn läpi. Laulussa kertoja kuvailee kuinka hänen on toivottu laulavan kevyemmistä aiheista. Esimerkiksi kuolema on liian painava teema lauluun. Minä koen olevani romantikko ja rakastin alakoulussa satutunteja. Silti minun runoissani käsitellään esimerkiksi takertumista, eroa, riittämätöntä vanhemmuutta, sairastamista ja kuolemaa. Taiteeni lähde ei siis pulppua lainkaan hellivimmällä virralla.

Runojeni takana on kuitenkin myös kauniimmin solisevia sävyjä. Runojeni puhujat yrittävät, rakastavat ja toivovat kaikkien synkkien tapahtumien ja tunteiden takana. Martikainen kuvaa tätä upeasti laulussaan toteamalla: "Niistä, jotka yli jäi tai kiiltävistä kuvista pois kannettiin/ teen ne ei-toivotut laulut". Kauneuden ja karuuden rinnakkaiselo ja sen kuvaaminen kiinnostaa minua syvästi. Se on sinänsä aika luonnollistakin, kun olen ammatiltani sosiaalityöntekijä. Minä vain näen karuissakin tilanteissa ja kohtaloissa ihmisyyttä ja usein jopa potentiaalia parempaan. Minä myös ymmärrän, että elämässä mikään ei ole itsestään selvää. Elämä ei ole satua, vaikka kuinka haluaisi. Elämä on usein kaikkea muuta.

Runokirjani on julkaiseminen on ollut todella jännittävä prosessi. Erityisesti minua pelotti kertoa siitä vanhemmilleni, koska kirja näyttää ajattelustani aika herkkiä ja synkkiäkin sävyjä. Se on myös aikamoinen kollaasi monisävyisistä vuosistani nuorena, itsenäistyvänä aikuisena. Juuri siksi kirja on kuitenkin julkistamisen arvoinen. Elämä on ilon tunteiden lisäksi myös synkkää ja aika raakaakin välillä. Kaiken keskellä on kuitenkin rakkautta ja halua tulla rakastetuksi. Minusta se on aika kaunista. Kyllä niinä karuinakin hetkinä voi hypellä sateenvarjon alla pitkässä mekossa. Kyllä niinä karuinakin hetkinä saa muistella, kaivata ja toivoa lempeitä satutunneilla kuultuja dialogeja.

© Kuvat Niina

Viittaukset
Jarkko Martikainen: Ei-toivotut laulut (albumilta Koirien taivas, Sakara Records 2014)