Kivuliaita otteita

Rikot minut

Sinä et anna
kai milloinkaan anteeksi
ihmisyyttäni.

Silti rikon itseni
uudestaan jo huomenna.

© Tiia Kokkola

Otteessasi-luvun runojen puhujilla on vaikeuksia päästää irti. Puhujat eivät näe itsessään arvoa ilman toista ihmistä, josta kiinni pitäminen kuitenkin sattuu. Harkinta-runossa puhuja ja puhuteltava eivät uskalla päästää toisiaan lähelle, vaikka siihen olisi mahdollisuus: toisen iho lepää pöydällä 37,56 senttimetrin päässä, mutta välimatkaa ei olla valmiita ylittämään. Samoin Vastaisitko puhelimeen puolestani? -runossa puhuja jää vaille haluamaansa huomiota, mutta ei lähde tilanteesta. Odottaminen on yhtä aikaa turvallista ja repivää. Toisen kanssa on kuitenkin myös hetkiä, joina voi kokea itsensä ehjäksi, vaikka yksinäisyys on ratkonut saumoihin märkiviä haavoja. Puhuteltava ikään kuin aiheuttaa vaurioita ja korjaa niitä. Puhuja ei osaa päästää irti jännityksestään eikä tilanteesta. Runoissa on jotakin suloista ensirakkauden viattomuutta, vaikka puhuja selvästi jääkin vaille tarvitsemaansa.

Rankempia runoja samasta aiheesta ovat Tahto ja Kädelläsi. Väkivaltaisen kuvastonsa vuoksi. Tahto sensuroitiin vuosia sitten https://www.rakkausrunot.fi/-sivustolta(, mistä olin hyvin imarreltu). Runossa puhuja pysyttelee puhuteltavan vierellä, vaikka voi selvästi huonosti. Puhuja yrittää ilmaista tyytymättömyyttään, mutta puhuteltava vain kuuntelee tyynenä lasittunein silmin, räpäyttämättä. Tilanteesta irtautuminen pelottaa puhujaa, koska lähtemisen jälkeen hän olisi vain/ vapaa. Vapaus on liian suuri arvoitus ja riski.

Kädelläsi-runo on heijastuma hengellisestä kriisistäni opintojen aloittamisen jälkeen, mutta toki se voi kuvata myös ihmissuhdetta. Runossa puhuja pitää kiinni puhuteltavasta, vaikka ei saa osakseen mitään kaunista tai hyvää. Hän nukkuu kylmällä lattialla ja unetkin kertovat häpeästä.  Hän tietää itsekin olevansa puhuteltavan kovakouraisessa otteessa vain rosoreunaisena säpäleenä, mutta ei kuitenkaan suostu päästämään irti.  Kaikesta pahasta huolimatta puhuteltava tuntuu kiinni pitämisen arvoiselta.

Vapaus pelottaa myös Tänään minä lähden -runossa. Runo on syntynyt Pauliina Rauhalan Taivaslaulu -romaanin herättämien tunteiden pohjalta ja on sitten kuvaus hengellisestä yhteisöstä irtautumisen vaikeudesta. Puhuja haluaa irtautua tietävistä ilmeistä ja yhteisön virheistä, mutta ei oikeastaan tiedä, mitä tilalle tulisi. Yhteisö on tuonut puhujalle kuitenkin myös lasten naurua ja lämpimiä käsiä. Puhuja on yhtä aikaa varma ja epäröivä lähtemispäätöksestään. Hänen vapautensa olisi tyhjiö.

Luvun runoissa otteessaan pitävät myös muistot, vanhemman kiintymys ja epävarmuus. Joitakin tyhjiä sanoja -runo on kaipuun kuiskaus menneisyydessä tärkeältä tuntuneelle ihmiselle, jolle puhuja ei saanut kerrottua syvistä tunteistaan. Halu ja tahto -runossa puhuja pohtii, viihtyisikö hän paremmin itsensä kanssa, jos puhuteltavaa ei olisi. Tilanteen kaatuminen pelottaa häntä, ja hänen on vaikea antaa itselleen lupa tilanteelle heittäytymiseen. Ihmissuhteessa oleminen ei ole helppoa.

Minä olen (sinun lapsesi) on kirjoitettu äitienpäivänä. Runo kertoo lapsen tarpeista ja vanhemman toiveista lasta kohtaan. Runoon on vaikuttanut Gahlil Kibranin runon sävelletty versio, Kristiina Halkolan laulama Sinun lapsesi, joka kertoo siitä, että lapset ajattelevat lopulta omilla aivoillaan ja tekevät omat valintansa.  Lapsi on usein yhtä aikaa vanhemman unelmien täyttymys ja jotain enemmän ja vähemmän, Huoli ja Murhe/ Ilo ja Riemu. Runo pohtii toisten otteessa olemista hellemmin kuin luvun muut runot, mutta lukijasta riippuen se voi saada myös synkempiä sävyjä: Otetta pitävää vanhempaa kun ei voi kukaan valita.   Runon nimi Minä olen sisältää tarkoituksella myös raamatullisia sävyjä. Lastenkaltaistenhan on taivasten valtakunta. Toisaalta lapsi ei ole lapsi ilman aikuisia.

Otteessasi-luvun runot tarkastelevat pitkälti naisena olemista. Harkinta-runossa puhuja toteaa olevansa --nainen ja edes näin,/ vierelläsi/ jotain--. Tahto-runon puhuja pohtii olevansa lähtemisensä jälkeen vain libresse-paketti kylpyhuoneessa. Puhujien naiseus tai silkka ihmisyys rakentuu siis parisuhteen pohjalta, vaikka suhteessa oleminen olisikin epätyydyttävää. Naiseus edellyttää toista ihmistä. Paradoksaalisesti suhteessa muihin rakentuva ihmisyys on kuitenkin riittävää riippumatta muista ja ulkoisista odotuksista. Kiinni pitämisen ei tarvitse olla kivuliasta, mieluummin sen soisi hellivän.

Irti päästäminen on elämän hankalimpia haasteita. Vuosia sitten sain lohtua lauseesta ”parisuhteet päättyvät harvoin kuin seinään”. Otteessasi-luvun runojen puhujat ovat tavallaan kovin samastuttavia ja inhimillisiä. Samalla he kuitenkin repivät itseään pienemmiksi ja eivät tartu elämän tarjoamiin mahdollisuuksiin. Niin ei tarvitsisi olla.

ks.  

Kristiina Halkola: sinun lapsesi eivät ole sinun. Albumilta Täytyy uskaltaa (1971). Love Records.

Gahlil Kibran: Sinun lapsesi eivät ole sinun (teoksessa Profeetta, 1923)

Tiia Kokkola: Satutuntien dialogeja (2017). Books on Demand.

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (2013). Gummerus Kustannus.