Kivuliaita otteita
Rikot minut
Sinä et anna
kai milloinkaan anteeksi
ihmisyyttäni.
kai milloinkaan anteeksi
ihmisyyttäni.
Silti rikon itseni
uudestaan jo huomenna.
uudestaan jo huomenna.
© Tiia Kokkola
Otteessasi-luvun runojen puhujilla on vaikeuksia päästää irti.
Puhujat eivät näe itsessään arvoa ilman toista ihmistä, josta kiinni
pitäminen kuitenkin sattuu. Harkinta-runossa puhuja ja puhuteltava eivät
uskalla päästää toisiaan lähelle, vaikka siihen olisi mahdollisuus: toisen iho lepää pöydällä 37,56 senttimetrin päässä,
mutta välimatkaa ei olla valmiita ylittämään. Samoin Vastaisitko puhelimeen puolestani?
-runossa puhuja jää vaille haluamaansa huomiota, mutta ei lähde tilanteesta.
Odottaminen on yhtä aikaa turvallista ja repivää. Toisen kanssa on kuitenkin myös hetkiä,
joina voi kokea itsensä ehjäksi, vaikka yksinäisyys
on ratkonut saumoihin märkiviä haavoja. Puhuteltava ikään kuin aiheuttaa
vaurioita ja korjaa niitä. Puhuja ei osaa päästää irti jännityksestään eikä
tilanteesta. Runoissa on jotakin suloista ensirakkauden viattomuutta, vaikka
puhuja selvästi jääkin vaille tarvitsemaansa.
Rankempia runoja samasta aiheesta
ovat Tahto ja Kädelläsi. Väkivaltaisen kuvastonsa vuoksi. Tahto sensuroitiin vuosia sitten https://www.rakkausrunot.fi/-sivustolta(, mistä olin hyvin imarreltu).
Runossa puhuja
pysyttelee puhuteltavan vierellä, vaikka voi selvästi huonosti. Puhuja yrittää
ilmaista tyytymättömyyttään, mutta puhuteltava vain kuuntelee tyynenä lasittunein silmin, räpäyttämättä.
Tilanteesta irtautuminen pelottaa puhujaa, koska lähtemisen jälkeen hän olisi vain/ vapaa. Vapaus on liian suuri arvoitus ja riski.
Kädelläsi-runo on heijastuma hengellisestä kriisistäni opintojen
aloittamisen jälkeen, mutta toki se voi kuvata myös ihmissuhdetta. Runossa
puhuja pitää kiinni puhuteltavasta, vaikka ei saa osakseen mitään kaunista tai
hyvää. Hän nukkuu kylmällä lattialla
ja unetkin kertovat häpeästä. Hän tietää itsekin olevansa puhuteltavan
kovakouraisessa otteessa vain rosoreunaisena
säpäleenä, mutta ei kuitenkaan suostu
päästämään irti. Kaikesta pahasta huolimatta puhuteltava tuntuu
kiinni pitämisen arvoiselta.
Vapaus pelottaa myös Tänään minä lähden -runossa. Runo on syntynyt
Pauliina Rauhalan Taivaslaulu -romaanin herättämien
tunteiden pohjalta ja on sitten kuvaus hengellisestä yhteisöstä irtautumisen
vaikeudesta. Puhuja haluaa irtautua tietävistä
ilmeistä ja yhteisön virheistä,
mutta ei oikeastaan tiedä, mitä tilalle tulisi. Yhteisö on tuonut puhujalle
kuitenkin myös lasten naurua ja lämpimiä käsiä. Puhuja on yhtä aikaa
varma ja epäröivä lähtemispäätöksestään. Hänen vapautensa olisi tyhjiö.
Luvun runoissa otteessaan pitävät
myös muistot, vanhemman kiintymys ja epävarmuus. Joitakin tyhjiä sanoja -runo on kaipuun kuiskaus menneisyydessä
tärkeältä tuntuneelle ihmiselle, jolle puhuja ei saanut kerrottua syvistä
tunteistaan. Halu ja tahto -runossa puhuja
pohtii, viihtyisikö hän paremmin itsensä kanssa, jos puhuteltavaa ei olisi. Tilanteen
kaatuminen pelottaa häntä, ja hänen on vaikea antaa itselleen lupa tilanteelle
heittäytymiseen. Ihmissuhteessa oleminen ei ole helppoa.
Minä olen (sinun lapsesi) on kirjoitettu äitienpäivänä. Runo kertoo lapsen tarpeista ja vanhemman toiveista lasta kohtaan. Runoon on vaikuttanut Gahlil Kibranin runon sävelletty versio, Kristiina Halkolan laulama Sinun lapsesi, joka kertoo siitä, että lapset ajattelevat lopulta omilla aivoillaan ja tekevät omat valintansa. Lapsi on usein yhtä aikaa vanhemman unelmien täyttymys ja jotain enemmän ja vähemmän, Huoli ja Murhe/ Ilo ja Riemu. Runo pohtii toisten otteessa olemista hellemmin kuin luvun muut runot, mutta lukijasta riippuen se voi saada myös synkempiä sävyjä: Otetta pitävää vanhempaa kun ei voi kukaan valita. Runon nimi Minä olen sisältää tarkoituksella myös raamatullisia sävyjä. Lastenkaltaistenhan on taivasten valtakunta. Toisaalta lapsi ei ole lapsi ilman aikuisia.
Otteessasi-luvun runot tarkastelevat pitkälti naisena olemista. Harkinta-runossa puhuja toteaa olevansa --nainen ja edes näin,/ vierelläsi/ jotain--.
Tahto-runon puhuja pohtii olevansa
lähtemisensä jälkeen vain libresse-paketti
kylpyhuoneessa. Puhujien naiseus tai silkka ihmisyys rakentuu siis
parisuhteen pohjalta, vaikka suhteessa oleminen olisikin epätyydyttävää.
Naiseus edellyttää toista ihmistä. Paradoksaalisesti suhteessa muihin rakentuva ihmisyys on kuitenkin
riittävää riippumatta muista ja ulkoisista odotuksista. Kiinni pitämisen ei
tarvitse olla kivuliasta, mieluummin sen soisi hellivän.
Irti päästäminen on elämän
hankalimpia haasteita. Vuosia sitten sain lohtua lauseesta ”parisuhteet päättyvät
harvoin kuin seinään”. Otteessasi-luvun
runojen puhujat ovat tavallaan kovin samastuttavia ja inhimillisiä. Samalla he
kuitenkin repivät itseään pienemmiksi ja eivät tartu elämän tarjoamiin
mahdollisuuksiin. Niin ei tarvitsisi olla.
ks.
Kristiina Halkola: sinun lapsesi eivät ole sinun. Albumilta Täytyy uskaltaa (1971). Love Records.
Gahlil Kibran: Sinun lapsesi eivät ole sinun (teoksessa Profeetta, 1923)
Tiia Kokkola: Satutuntien dialogeja (2017). Books on Demand.
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (2013). Gummerus
Kustannus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti