Keille kirjani on omistettu?

"
...Minä rakastan sinua,
rakastan suoria sanoja,
Idän Ihmeitä,
loputtomia kahvitaukoja,
outoja riemuja
ja avaraa sydäntä."  

Minulla on elämässäni lukuisia ihmisiä, joille olisin voinut omistaa kirjani. Olisin voinut omistaa kirjani vanhemmilleni, jotka ovat tukeneet lukuisia vaiheitani ja jotka ilokseni elävät edelleen yhdessä 27 aviovuoden jälkeen. Olisin voinut omistaa kirjani myös pikkusiskolleni, joka on minulle yhtä aikaa ylpeyden ja huolen aihe. Siskohan teki runokirjaan myös upean kuvituksen. Olisin voinut omistaa kirjan myös jollekulle esikuvistani kuten Iisalle, Jarkko Martikaiselle tai Paula Vesalalle. Alusta asti tiesin kuitenkin, että omistan kirjan ystäville - niille ystäville, jotka ovat kulkeneet kanssani ja tukeneet niissä tunteissa ja tilanteissa, joista runoni kumpuavat.

Olen omistanut kirjani viidelle ystävälle, joiden nimet löytyvät kirjastani. Nämä eivät suurelta osin juurikaan tunne toisiaan. Kaksi omistuksen osakseen saaneista ystävistä on rinnakkaisluokkalaisiani jo peruskouluajoiltani. Pidimme erityisesti lukioaikoinani illanistujaisiani, joissa söimme hedelmäsalaattia ja vaniljakastiketta ja nauroimme kyyneleet silmissä. Heidän kanssaan olen kuunnellut "Aikuisen naisen" täysi-ikäisyyden kunniaksi kolme kertaa samana vuonna. Molemmat olen tuntenut alakoulusta asti, mutta yläkoulussa ystävyytemme vahvistui. Kolme muuta ystävää ovat tulleet elämääni yliopisto-opintojen myötä. Yksi on teologi, jonka kanssa keskustelemme ihmisyydestä ja hengellisyydestä ja arjesta ties kuinka monetta vuotta. Toinen on kollegani, jonka kanssa olemme yhtä aikaa todella samanlaisia ja täysin erilaisia ihmisiä. Hänen kanssaan jaan arkeani. Kolmas on "sisareni" seurakunnan toiminnasta opiskeluajoilta. Kaikkien viiden ihmisen kanssa olen kohdannut sattumalta. Toisaalta olen tainnut olla myös tutustumisessa varsin aloitteellinen osapuoli.

Viisi ystävääni asuvat eri paikkakunnilla. Kaksi heistä asuu Varsinais-Suomessa, yksi Kaakkois-Suomessa, yksi Pirkanmaalla ja yksi minua lähellä Keski-Suomessa. Opinnot, työt ja kumppanit ovat kuljettaneet meitä moniin suuntiin. Etäisyyksistä huolimatta ystävyytemme on kestänyt. Se on elänyt kunnioituksesta, toisen kuuntelemisesta, jakamisesta ja suunnan hakemisista, kasvusta. Luottamus on ollut keskeinen osa näitä kaikkia ihmissuhteita. Kuten kirjassani mainitsen, nämä ihmiset tietävät minusta paljon ja kuitenkin kulkevat mukana.

Näiden viiden ihmisen kanssa olen kokenut kaikenlaista. Etenkin yhden kanssa olen katsellut lastenohjelmia, käynyt MM-ralleissa ja tuulettanut päästessäni autolla korkealle mäelle. Toisen kanssa olen välillä päässyt ihan omalle taajuudelle, jonka hauskuutta kukaan muu ei ymmärrä, ja välillä olen avautunut itkien yhteisellä aamukahvihetkellä. Kolmannen kanssa en osaa puhua puhelimessa alle tuntia. Neljännen kanssa voimme kuunnella järkyttävää musiikkia ja suunnitella reissua Tuuriin enemmän ja vähemmän vakavissamme. Yhteyden kokemus on vahva ihan kaikkien viiden kanssa.

Omistin kirjani ihmisille, joiden kanssa olen kokenut ja koen etäisyydet ja elämäntilanne-erot voittavaa yhteyttä ja välittämistä. Kenelle sinä omistaisit runokirjasi? Millaisista syistä runokirjan voisi omistaa juuri sinulle?

"...Ole aina rohkea
ja ole tässä,
rakas ystäväni,
yksi oma  maailmani,
…"

Viittaukset

Runoni "Kiitos"(2017). Julkaistu runokirjassani Satutuntien dialogeja (2017, Books on Demand)

https://www.bod.fi/kirja/tiia-kokkola/satutuntien-dialogeja/9789523393707.html